FIN·8 Shuffle

25.07.2010 Pelkkiä pettymyksiä

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — samuel

Hangon peräsinrikon jälkeen vene jäi trailerille odottamaan korjausta. Saimme tarvittavat osat hankittua, ja venettä korjailtiin kolmena päivänä viikonlopun ympärillä.

Kaissi päätti osallistua Päijänne RAIDin järjestelyihin, joten Samuelin piti hankkia toinen kaveri purjehtimaan. Hangon regatassa Roopen kanssa purjehtinut Edu oli kiinnostunut tulemaan ajamaan venettä. Sovittiin jo koepurjehdus EPSille tiistaiksi, mutta veneen laittaminen trailerilta purjehduskuntoon ja takaisin trailerille yhden kokeilun ajaksi rupesi tuntumaan työläältä. Ajateltiin, että ehtiihän purjehdusta kokeilla vielä Säynätsalossa torstaina.

Torstaina vene oli Juurikkasaaressa hyvissä ajoin. Edun saavuttua laitettiin purjeet paikalleen ja lähdettiin vesille. Perustuuli oli kevyt, mutta puuskat aika voimakkaita. Kun työnjakoa kaikissa tilanteissa ei ollut etukäteen kunnolla selvitetty, saimme veneen kaadettua hyvin pian rannasta lähdettyämme. Emme saaneet sitä omin voimin pystyyn, vaan ajelehdimme kohti läheistä uimarantaa. Siellä saimme apuja, ja pääsimme purjehtimaan takaisin rantaan.

Perjantaina ennen PrePäitsiä kävimme trampoliinilla läpi, mitä kumpikin tekee eri tilanteissa. Lähdimme vesille muiden joukossa, mutta pian rannasta lähdön jälkeen huomasimme, että isopurje oli irronnut maston huipusta. Yritimme pitkän aikaa saada sitä takaisin – matkalla radalle, lähtöalueella ja rantaan palattuamme laiturissa, mutta purjeessa oleva koukku ei vain suostunut tarttumaan maston yläreunan reikään. Vedimme veneen maihin ja kaadoimme sen. Emme havainneet mastossa mitään erikoista. Neuloimme purjeen etureunan yläosaan lisää vahviketta, joka pitää purjeen mastossa kiinni. Se auttoi, ja pääsimme takaisin vesille. Olisimme ehtineet toiseen lähtöön, mutta nyt puolestaan isopurjeen levanki jäykistyi ja rupesi tarttuilemaan kiinni. Totesimme, että ei kannata lähteä kisaan, jos homma ei luista, ja palasimme taas rantaan. Kävimme syömässä, saimme levangin luistamaan ja sovimme, että lähdetään kaikesta huolimatta lauantaina Päijänne RAIDiin.

Lauantaiaamun tuuli oli aavistuksen verran edellispäiviä navakampi, ja sen ennustettiin yhä hieman yltyvän päivän mittaan. Tuuli koillisesta, eli kisaa vauhdittaisi aika ihanteellinen sivumyötäinen. Totesimme kuitenkin, että vene on varsin helppo kaataa siinä kelissä – etenkin kuin yhdessä harjoittelu oli jäänyt hyvin vähäiseksi. Kun järjestäjät ilmoittivat, että katamaraaneille ei ole järjestetty turvavenettä, päätimme jättäytyä pois kisasta. Sääolosuhteet olivat ihanteelliset, mutta me olimme yhdessä liian kevyitä ja yhteinen harjoittelu oli jäänyt liian vähälle.

Tulosten perusteella
muut vetivät kisan hyvin.

16.07.2010 Hangon regatta

Hangon regatta päättyi osaltamme jo viikko sitten. Ei ole ollut aikaa kirjoitella kokemuksista.

Kaissi oli torstain kiinni töissä, joten Samuel ajoi ensimmäisen päivän lähdöt Markuksen kanssa. Markus on aiemmin käynyt pari kertaa kokeilemassa Tigeriä, kävi vetelemässä Shufflen naruista ensimmäistä kertaa juhannussunnuntaina ja toisen kerran Hangon regattaa edeltävänä perjantaina.

Heti aamulla isopurjetta nostettaessa nostin pääsi irti purjeesta. Piti kaataa vene kyljelleen, jotta saimme maston huippuun karanneen köyden takaisin. Genaakkerin köydet olivat myös kierteellä, joten Samuel kävi vesillä veneen keulassa irroittamassa tacklinen purjeesta ja korjaamassa ongelman.

Itse kisassa yhden genaakkerinnoston yhteydessä sen alasvetäjä pääsi kiertymään isopurjeen latan taakse. Sitä metsästettiin hyvän aikaa. Ja toisen lähdön ensimmäisellä kierroksella kaadettiin vene, kun kevyessä myötätuulessa lennätettiin runkoa vähän väkisin, sattui sopiva puuska, ja levanki ei auennut riittävän nopeasti. Saimme veneen pystyyn melko nopeasti, mutta isopurje oli päässyt putoamaan maston huipusta. Sen nostamiseen kului aikaa niin paljon, että emme enää ehtineet maaliin 15 minuuttia luokan ensimmäisen veneen jälkeen.

Toisena aamuna Kaissi huomasi, että oikean puolen peräsimen kiinnityshela oli vääntynyt ja pari ruuvia irronnut. Edellispäivänä venettä kaadettaessa (maissa) peräsin oli nojannut maahan pienen hetken niin, että veneen paino oli ollut osin sen varassa. Teippasimme ruuvinreiät umpeen ja ajattelimme, että kyllä peräsin vesillä kestäisi. Ei kestänyt. Perjantain toisessa lähdössä myötätuuliosuudella kiinnityshela murtui ja peräsin lähti kokonaan irti.

Pääsimme maihin yhdellä peräsimellä. Totesimme, että vaurio ei ole korjattavissa pikaisesti, eikä uutta osaa löytynyt mistään. Regatta jäi siis osaltamme kesken. Tämän vuoden F18-rankingissa olemme saaneet kolmesta ensimmäisestä kilpailusta kolme viimeistä sijaa. Parantamisen varaa löytyy.

Karrilla oli Samuelin GPS-laite lainassa torstaina ja perjantaina, joten nettipurjehdusosastolta löytyvät Shufflen ja Tiger of Finlandin ajolinjat kahdelta päivältä.

14.06.2010 HTPS:n vuosipäiväkilpailu

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — samuel

Kisojen toisena päivänä pääsimme jo kauemmas rannasta. Emme katsoneet kelloa tarpeeksi, ja myöhästyimme ensimmäisestä lähdöstä reilusti. No, joku taisi lähteä vielä meidän jälkeemmekin. Oman luokan veneisiin oli sen verran paljon eroa, että oli vaikea nähdä, minkälainen vauhtimme oli niihin nähden. Keskityimme muiden luokkien veneiden väistelyyn.

Toisessa lähdössä olimme viivalla hyvin kahinoissa muiden kanssa. Jäimme vastatuuliosuuden alkuvaiheessa kärjestä jälkeen, mutta tavoitimme sen taas ylämerkille tultaessa. Ensimmäiselle alamerkille tulimme ensimmäisinä. Tuuli keveni koko lähdön ajan, ja toisen kierroksen lopussa se kuoli kokonaan. Hetken päästä tuli uusi tuuli ihan eri suunnasta. Emme saaneet kunnon kosketusta tuuleen, ja muut menivät meistä ohi yksitellen.

Olikohan muille kisailijoille kerrottu, että F18-veneitä ei kannata lähteä väistämään, kun ne ovat aina niin nopeita ja vikkeliä? Meille ei ainakaan tehty yhdessäkään kohtaustilanteessa millään tavalla tilaa, vaikka toinen vene olisi ollut väistämisvelvollinen.

12.06.2010 HTPS – ensimmäisenä päivänä katselimme maisemia

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

HTPS:n vuosipäiväkilpailun ensimmäiseksi päiväksi oli luvattu reipasta keliä. Menimme kuitenkin urheasti Mustikkamaalle, johon John oli ystävällisesti luvannut meille tukikohdan kisojen ajaksi. Rannassa oli tyyntä, koska tuuli tuli saaren takaa , laitoimme veneen kuntoon ja läksimme jopa vesille kurkkaamaan tilannetta. Hieman aiemmin Kruunuvuoren selällä oli näyttänyt vielä rannasta katsoen kivalta.

Tuskainen alku (tuuli tuli rantaan vuorotellen saaren molemmilta puolilta ja tuuli shiftasi 180 astetta ollen välillä nollissa ja välillä hieman enemmän). Tuuliraja oli kasinon kohdilla ja päästessamme lähelle tuulirajaa oli helppo huomata, että keli oli aivan jotain muuta kuin reilut puoli tuntia aiemmin – iltapäiväksi ennustettu reipas keli oli jo täällä. Kaissin toiveesta päätimme kääntyä ympäri ja mennä rantaan takaisin – huono keli harjoitella kun koko kauden aikana ei ole vielä kertaakaan päässyt edes trapetsilla käväsemään.

Kävimme myöhemmin uudelleen Mustikkamaan beachilla toteamassa, että päätös oli ok. Keli oli reipastunut, yksi Star tuli iso palasina rantaan ja vesillä oli ehkä viisi Expressiä ja yksi Louhi. Kaikki muut olivat jättäneet väliin.

Toivotaan, että Suursaaren kierto ei tuo ikäviä uutisia. Ulkomerellä on oikeasti nyt todella ikävä keli ja Suursaaresta on pitkä matka takaisin tuossa kelissä.

26.05.2010 Valkoisella valaalla HTPS:n juhlatiistiksissä

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

Kaissi kävi paikkaamassa Okkoa Moby Dickin ohjaksissa HTPS:n juhatiistiksissä eilen. Juhlatiistikset toimivat myös MM-karsintoina vuoden 2010 F18 MM-kisoihin ja paikalle saatiin lyhyestä varoitusajasta huolimatta viisi venekuntaa.

Kisat alkoivat tälle keväälle tutuissa tunnelmissa. Noin 2o minuuttia sovitun aikataulun jälkeen Timo soitteli ja totesi teknisten ongelmien pysäyttäneen hänen matkan Keilarannan nurkille. No minä märkkärissä autoon ja miestä noutamaan bussipysäkiltä. Lopulta vesille HSK:lta noin 5 minuuttia ennen ekaa paukkua, joka oli Kruunuvuorenselällä. Kiitos Epun hinausavun ja viivästyneen lähdön ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäiseen lähtöön. Aikaa jäi itseasiassa kaksi minuuttia tuhlattavaksikin. Karri kieltäytyi hinauksesta ja missasi ekan lähdön.

Keli oli todella kevyt ja paine radalla vaihteli rajusti. Lisäksi ensimmäisen lähdön aikana tuuli shiftasi usemman kymmentä astetta vasemmalle – me tietenkin shiftin ulkolaidassa. Janne&Nora ja Pete&John kisasivat aika lailla omaa kisaa meidän ja Roopen porukan edellä. Meillä sen sijaan oli todella hyvää kisaa Roopen kanssa molemmissa lähdöissä. Vauhdit olivat tasaisia ja sijoitukset vaihtuivat tiuhaan. Meillä kryssivauhti oli parempi, Roopen porukalla taas lenssi ja manööverit sujuivat paremmin. Eppu koutsaili porukoita kumpparista ja puntit alkoivat vähitellen siirtyä etutankille ja lotina perästä katosi. Kiitos Eppu! Hienoa kisaa ja mukavan aurinkoinen ilta merellä.

Lopputuloksissa Pete&John veivät tiististen molemmat lähdöt, Nora&Janne ottivat kakkoset ja me pitkän kaulan jälkeen kolmosina ja Roope gasteineen aivan meidän kintereillä neljänsinä. Karri ehti toiseen lähtöön, mutta ajoi miinaan ja keskeytti tuulen loputtua kokonaan toisen lähdön lopussa.

Suurkiitokset HPTS:lle hienoista tiistiksistä ja avusta MM-karsintojen järjestelyissä.

23.05.2010 Pizzaa vai Emäsalo?

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

Opetuksia kilpailuun valmistautumisesta osa 1.

Kävimme Emäsalon edellä haukkaamassa vähän Pizzaa ja Chicken Kormaa Kulosaaren paikallisessa. Palvelu oli ihan ystävällistä, mutta nopeus (tai sen puute) yllätti hieman.

Sapuskojen jälkeen veneelle, vene kasaan ja kotiin. Emäsalon lähtö näet meni jo puoli tuntia ennen kuin saavuimme mestoille. Sellainen kisa se.

Paluumatkalla Nuottaniemeen muistuttelimme sitten mieliin erilaisia F18-purjehduksen perusjuttuja. Lähinnä nekin kertoivat siitä, että kisaan lähdettäessä on hyvä varata hieman aikaa ettei tule ohoeikuja. Hauska reissu vaikka vähän satoikin – ei tosin ihan alkuperäissuunnitelmien kaltainen.

04.05.2010 Jäät ovat lähteneet

tagit: Hobie Tiger,Selittelyt — samuel

Shufflen katamaraanikausi käynnistyi F18-luokkayhdistyksen leirillä huhtikuun lopussa. Kaissi on vielä hiihtomoodissa, mutta Samuel sai veneen kuntoon ja vesille muiden avustuksella. Erityiskiitokset Karrille!

Leirin valmennuksellisesta annista nauttiminen jäi vähäiseksi. Rannassa kului paljon aikaa veneen kanssa puuhaamiseen. Vedessä pääsi lähinnä ihmettelemään, mitä veneessä pitikään tehdä missä tilanteessa, mistä päin tuulee ja mihin suuntaan pitäisi ajaa.

Saatiinpa katti kaadettuakin sivutuulessa kunnon ohjausvirheellä. Kaatuminen meni ihan hitaasti ja turvallisesti. Veneen nosto sujui nopeasti, mutta takaisin veneeseen pääsy oli hiukan hankalaa fokan cunningham-virityksen välistä.

Vähän pitäisi vielä hakea tuntumaa ennen Emäsalon lenkkiä.

http://f18.fi/2010/04/formula-18-leiri-24-25-4/Shufflen katamaraanikausi

10.12.2009 Homma pulkassa, vene kontissa ja miehistö kotona

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

Nonni. Kotona ollaan. Viimeinen päivä meni kuviokelluessa lämpimässä auringonpaisteessa ilman yhtään starttia. Harmi kisaamisen kannalta, mutta toisaalta ehkä onni Katin olkapään kannalta. Sinänsä vaivaan ja reissun pituuteen nähden olisi ollut mukava saada muutama lähtö lisää. Kenties ensi vuonna.

Reissu oli opin kannalta erinomainen ja ehdoton huippu oli kisan viimeinen lähtö, jossa kisasimme (tosin häviten) Mischa De Muckin kanssa viimeisen alamäen. Ylämerkillä johdimme vielä heitä ja ainakin periaatteessa meillä olisi ollut mahdollisuudet seitsemänteen sijaan. Tarkempaa dokumenttia ja oppia jahka ehtii. Nyt kuitenkin on sellainen olo, että vene alkaa olla aika lähellä valmista. Lisää vain treeni ja homma alkaa luistaa.

08.12.2009 Menikö hyvin vai huonosti?

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

Eilinen oli sitten toinen päivä ulkona. Homma alkoi standarditavalla l. useiden tuntien odottelulla ja välittömällä välinerikolla. Paaran peräsin ei meinannut jäädä alas. Ajelimme lähtöalueelle toinen lapa pitkällään ja aloitimme korjailun mestoilla. Uhrasimme huulirasvapurkin ja saimme peräsimen toimimaan.

Eka lähtö meni hieman varovaisesti ja jäimme pakkeihin. Venda vapaisiin ja päätimme ajella saman tien oikeaa laitaa kun keli oli kevyttä ja vendat kalliita. No oikea laita imi isosti ja olimme ekalla ylämerkillä aika perällä. Lenssit ajelimme varovasti ja alagatet hölmösti ja menetimme lisää sijoja sekä ekalla alamerkillä että maaliin tultaessa. Tulos 20/23 ja regatan huonoin purjehdittu sijoitus. Mahdollisuudet olisi tuolla startilla ja ekalla kryssillä olleet jossain 17-18 tienoilla ilman porttien kanssa tusailuja. Harmitti.

Toinen startti oli loistava. Keskeltä linjaa vapaissa tuulissa ja hyvällä vauhdilla. Forkkisten kiihdytys on ihan oma lajinsa ja sen hoksaaminen kesti hetken. Nyt, viidennessä startissa teimme sen oikein ja kerralla nappiin. Nyt pidimme vasemman laidan, jossa tuntui olevan enemmän painetta ja olimme ylämerkillä täysin pelissä mukana. Ekalla lenssillä jumitti spinnun falli ja fallia trampalla suorana pitävä kumppari/ploki irtosi Katin rajussa nostossa (Katin nostot ovat silkkaa timanttia). Lisäksi spinnu putosi kerran lenssillä. Portit ajoimme tällä kertaa paljon fiksummin ja toinen hyvä kryssi ja olimme ylätolpalla kympin joukossa. Viimeisessä alamäessä keveni ja se jäi meiltä tajuamatta. Vedimme runko ilmassa nk. leijapalloa (runko nousee, vene ei kiihdy) ja päästimme Pastorin ja Bulthaupin niistämään meidät ja maalissa parin OCS:n takia yhdeksäntenä. Hieno fiilis tuossa porukassa.

Paluumatkalla poseerasimme hieman kameralle ja Murphyn lain voimalla Kati hajoitti spinnun laskussa olkapäänsä. Tänään lähdemme teipatulla gastilla vesille. Katsoo mitä hommasta tulee.

Kaissi ja Kati poseeraavat paluumatkalla satamaan

Kaissi ja Kati poseeraavat paluumatkalla satamaan

06.12.2009 Fiilaten ja höyläten

tagit: Hobie Tiger,Kisat,Selittelyt — kaissi

Uutinen on uutinen vaikka hieman myöhässä. Las Palmasin reissu alkoi siis keskiviikkona sillä, että vaiherikkaan lomalennon jälkeen marssin hotellin kautta rantaan ja aloitin veneen rakentamisen kisakuntoon. Ahneuksissani päätin, että kisakuntoon on sama kuin kaikkien kesällä laiminlöytyjen korjausten tekeminen kahdessa päivässä omin avuin. Nyt kahden kisapäivän jälkeen voin tunnustaa, että saatoin olla hieman optimisti – säätö jatkuu vimmalla vaikka toisena päivänä emme edes päässeet vesille.

Fiilausten lista ja tapahtumien määrä on siinä määrin lukuisa, että säästän teidät suurimmalta osalta. Lyhyesti – vene on nyt todella hienossa kunnossa ja ekan päivän starteissa se kulki juuri niin hyvin vain saattoi toivoa. Pienen fiilauksen jälkeen se olisi taas purjehduskunnossa – juuri sopivasti konttireissua ja talvisäilytystä varten.

Spinnufallin plokin siirto meneillään

Spinnufallin plokin siirto meneillään

Itse kisa tähän mennessä. Eilen siis vesille – suoraan regattaan ilman yhtäkään treeniä. Keli oli kevyestä keskikeliin – pari kertaa kryssillä pääsi molemmat käväsemään trapetsilla – muun ajan Kati nuoralla ja kaissi pönötti trampalla – osan aikaa molemmat pomppulinnassa. Aalto oli kuuleman mukaan pienentynyt viikolla olleesta vaan tuokin riitti oikein hyvin keinuttamaan maalaispoikaa.

Vaikka veneitä ei ollut kun reilut 20 oli meininki starteissa jo aivan jotian muuta. Fiilis starteissa oli todella loistava ja meidän vauhdeillakin pysyi peräkymmenikön kanssa samoissa aivan mainiosti. Ilman välineongelmia olisimme todennäköisesti voineet päästä toisessa lähdössä porukan puoliväliin. Viimeinen lähtö oli suuri pettymys, koska meiltä lipsahti tackline irti ja jouduimme ajelemaan ilman spinnua. No opittiinpahan tarkastamaan solmut köysien päistä :)

Tänään homma meni venettä ihmetellessä, rantakärryä korjatessa ja lähtöjä odotellessa. Emme päässeet edes rannasta liikkeelle. Kiitos isopurjeen vaivalloisen noston (ei mene ylös ilman veneen kaatoa) päätin, että fiilisudittelutkin saavat jäädä. Turistipäivä siis.

Okko ja Timo tiimikellunnassa klubin altaalla. Kuva: Kati Koskela.

Okko ja Timo tiimikellunnassa klubin altaalla. Kuva: Kati Koskela.

Huomiseksi luvassa neljä starttia. Sen jälkeen ma ja ti pitäisi saada vielä kolme lähtöä kasaan. 10 lähtöä on järjestäjien toiveena.

Täältä tähän. Ja ei täällä lunta sada.

Seuraava sivu »