samuel

Hangon peräsinrikon jälkeen vene jäi trailerille odottamaan korjausta. Saimme tarvittavat osat hankittua, ja venettä korjailtiin kolmena päivänä viikonlopun ympärillä.

Kaissi päätti osallistua Päijänne RAIDin järjestelyihin, joten Samuelin piti hankkia toinen kaveri purjehtimaan. Hangon regatassa Roopen kanssa purjehtinut Edu oli kiinnostunut tulemaan ajamaan venettä. Sovittiin jo koepurjehdus EPSille tiistaiksi, mutta veneen laittaminen trailerilta purjehduskuntoon ja takaisin trailerille yhden kokeilun ajaksi rupesi tuntumaan työläältä. Ajateltiin, että ehtiihän purjehdusta kokeilla vielä Säynätsalossa torstaina.

Torstaina vene oli Juurikkasaaressa hyvissä ajoin. Edun saavuttua laitettiin purjeet paikalleen ja lähdettiin vesille. Perustuuli oli kevyt, mutta puuskat aika voimakkaita. Kun työnjakoa kaikissa tilanteissa ei ollut etukäteen kunnolla selvitetty, saimme veneen kaadettua hyvin pian rannasta lähdettyämme. Emme saaneet sitä omin voimin pystyyn, vaan ajelehdimme kohti läheistä uimarantaa. Siellä saimme apuja, ja pääsimme purjehtimaan takaisin rantaan.

Perjantaina ennen PrePäitsiä kävimme trampoliinilla läpi, mitä kumpikin tekee eri tilanteissa. Lähdimme vesille muiden joukossa, mutta pian rannasta lähdön jälkeen huomasimme, että isopurje oli irronnut maston huipusta. Yritimme pitkän aikaa saada sitä takaisin – matkalla radalle, lähtöalueella ja rantaan palattuamme laiturissa, mutta purjeessa oleva koukku ei vain suostunut tarttumaan maston yläreunan reikään. Vedimme veneen maihin ja kaadoimme sen. Emme havainneet mastossa mitään erikoista. Neuloimme purjeen etureunan yläosaan lisää vahviketta, joka pitää purjeen mastossa kiinni. Se auttoi, ja pääsimme takaisin vesille. Olisimme ehtineet toiseen lähtöön, mutta nyt puolestaan isopurjeen levanki jäykistyi ja rupesi tarttuilemaan kiinni. Totesimme, että ei kannata lähteä kisaan, jos homma ei luista, ja palasimme taas rantaan. Kävimme syömässä, saimme levangin luistamaan ja sovimme, että lähdetään kaikesta huolimatta lauantaina Päijänne RAIDiin.

Lauantaiaamun tuuli oli aavistuksen verran edellispäiviä navakampi, ja sen ennustettiin yhä hieman yltyvän päivän mittaan. Tuuli koillisesta, eli kisaa vauhdittaisi aika ihanteellinen sivumyötäinen. Totesimme kuitenkin, että vene on varsin helppo kaataa siinä kelissä – etenkin kuin yhdessä harjoittelu oli jäänyt hyvin vähäiseksi. Kun järjestäjät ilmoittivat, että katamaraaneille ei ole järjestetty turvavenettä, päätimme jättäytyä pois kisasta. Sääolosuhteet olivat ihanteelliset, mutta me olimme yhdessä liian kevyitä ja yhteinen harjoittelu oli jäänyt liian vähälle.

Tulosten perusteella
muut vetivät kisan hyvin.

1 kommentti

  1. PrePäitsin tuloksissa olemme saaneet joka lähdöstä DNC:n, vaikka 1. ja 2. lähdössä olimme lähtöalueella ja ensimmäisessä lähdössä taisimme jopa ajaa lähtölinjan läpi ajoissa. (Käytännössä kuitenkin ihan sama asia – emme olleet kisassa mukana.)

    Päijänne RAIDin tuloksissa meitä ei edes näy, vaikka olimme ilmoittautuneet ja maksaneet ilmoittautumismaksun.

    Kommentti, kirjoittanut samuel — 25.07.2010 @ 19:21

RSS-syöte tämän kirjoituksen kommenteista.

Tätä viestiä ei voi kommentoida.