kaissi

Jenkkien E Scow -fleetillä on jälleen suuri päätöksenteon hetki. Kaksi vuotta sitten täpärästi kaatunut asymmetrisen spinaakkerin tuominen luokkaan on päätetty alistaa uuteen jäsenäänestykseen. Tälläkin kertaa suuri päätös jakaa vanhan ja suositun luokan voimakkaasti kahteen leiriin. Uudistajat ovat sitä mieltä, että luokka ei voi elää ilman uutta ja vauhdikkaampaa konfiguraatiota. Vastustajat taas vetoavat luokan kustannusten kasvuun ja suuren venemäärän vanhenemiseen hetkessä.

Vastustajien väitteet ovat saaneet puolestapuhujilla ison vaihteen päälle. Itärannikon vankimman vastustajajoukon avuksi on tullut Henry Colie, joka on luvannut mm. lahjoittaa kuorma-auton ja kuskin konvertoitavien veneiden siirtelyyn. Lisäksi Colie on aktiivisesti osallistunut tiedottamiseen ja tee-se-itse -miesten ohjeistuksen luomiseen. Myös John Hayashi Windward Boatworksilta on antanut ohjeita konversioon ja luvannut osallistua MBW:n kanssa konversiotalkoisiin, jotta fleetti olisi kokonaan konvertoituo ensi keväänä jos fleetti päättää siirtyä uuteen konfiguraatioon.

Kotimainen fleetti odottaa mielenkiinnolla äänestyksen tulosta. Jos asymmetrinen menee läpi, kysymys kuuluu mitä ja millä aikataululla täällä tehdään? Aivan mittaamattoman pitkäksi aikaa tuskin kannattaa jäädä vanhaan settiin, mutta pieni viivästys toisaalta takaisi halpoja spinnuja niin kauan kun niitä jenkeistä löytyy. Tärkeintä Suomessa olisi mahdollisen siirtymisen yhteydessä tehdä homma kimpassa ja näin säästää kustannuksissa ja työskentelyajassa. Ja koko fleetti kannattaa konvertoida kerralla, jotta kaikki veneet saadaan kisaamaan tasaväkisesti. E Scow Assyn kanssa

Aiheesta hyvä artikkeli Sailing Anarchyn Sivuilla.

Ei kommentteja

Ei kommentteja.

RSS-syöte tämän kirjoituksen kommenteista.

Tätä viestiä ei voi kommentoida.