Viimeisin video

Videot Vimeo.comissa

Uusimmat kirjoitukset

« Edellinen sivuSeuraava sivu »

samuel

Sekä E Scow että Tiger ovat nyt kuivassa hallissa säilössä talven yli. Tigerin siirto sunnuntain lumimyräkässä ei Kaissin mukaan ollut ihan helppoa. Vaan eipä käy kateeksi niitä, joiden katit ovat nyt lumikinoksen sisällä.

Lunta on kuin ennen vanhaan talvella…

samuel

Tänään käytiin purjehtimassa näillä näkymin viimeistä kertaa vuonna 2008. Samuel seilasi Rantapummin kanssa EPSiltä HSK:lle ja Kaissi sai kyytiä Epulta. Tuuli oli tosi kevyttä – vielä paljon kevyempää kuin kaksi viikkoa sitten, emmekä silloinkaan saaneet toista runkoa lentämään kuin kerran vahingossa. Kaissi pääsi tänään kerran käymään trapetsilla.

Opittiin kuitenkin tänään kokeneemmilta ketuilta temppu jos toinenkin. Kevät 2009 alkaa varmaankin veneen virittelyllä. Skuutteja pitää uusia, ehkä fallejakin. Ne ovat kuitenkin vain hienosäätöä. Toimiva vehje tuo Tikru vaikuttaa kaiken kaikkiaan olevan.

samuel

Jos joku vielä odottelee Shufflen reporttia assyn toiminnasta eskossa, saa odottaa kevääseen. Shuffle on siirretty talvisäilöön Savitaipaleelle.

Yöt ovat jo aika kylmiä, mutta päivisin lämpö on hitusen plussan puolella. Katamaraanilla on vielä tarkoitus purjehtia ainakin kerran ennen jäiden tuloa.

samuel

Nyt on Hobari käynyt vesillä Suomessa. Lauantaina oli kylmää, sateista ja tuulista, ja veneen rikin ihmettelyssä kului niin kauan, että emme ehtineet purjehtimaan. Sunnuntaina keli oli parhaimmillaan, ja kävimme sudittelemassa vähän sivutuulessa HSK:n edustalla.

kaissi

Shufflen varustamokoalitiona päätimme kasvattaa fleettiä vielä yhdellä veneellä. Suuruudenhulluudessamme päätimme maksimoida investoinnin ja päädyimme forkkikseen eli katamaraaniin – saihan samalla rahalla kaksi runkoa yhden hinnalla. 🙂  Shuffle-tiimin uutukainen, vuoden 2004 Hobie Tiger, pääsee uuteen kotiin ensi tiistaina – juuri sopivasti syksyn treeneihin. Hakumatka alkaa huomenissa. Pistellään raporttia saadaanko vene ehjänä Suomeen.

Jänskää.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »