Kauden kuudennessa osakilpailussa Shufflen katamaraani pääsi osallistumaan useaan lähtöön ja tuli myös maaliin useamman kerran. Ihan ilman vaikeuksia ei selvitty tälläkään kerralla. (Lisää…)
Kauden kuudennessa osakilpailussa Shufflen katamaraani pääsi osallistumaan useaan lähtöön ja tuli myös maaliin useamman kerran. Ihan ilman vaikeuksia ei selvitty tälläkään kerralla. (Lisää…)
Shufflen E Scow ei sitten päässytkään talvisäilöstä Tampereen kisoihin. Trailerin valot eivät käyneet kiinni vetoautoon, eikä sopivaa sovitinta löytynyt.
Atte, Kaissi ja Samuel lähtivät lauantaina Salojen Cosmic Rayn kyytiin. Kipparina toimi Timo. Kisoihin olivat päässeet myös Π ja Loiskis. (Lisää…)
Hangon peräsinrikon jälkeen vene jäi trailerille odottamaan korjausta. Saimme tarvittavat osat hankittua, ja venettä korjailtiin kolmena päivänä viikonlopun ympärillä.
Kaissi päätti osallistua Päijänne RAIDin järjestelyihin, joten Samuelin piti hankkia toinen kaveri purjehtimaan. Hangon regatassa Roopen kanssa purjehtinut Edu oli kiinnostunut tulemaan ajamaan venettä. Sovittiin jo koepurjehdus EPSille tiistaiksi, mutta veneen laittaminen trailerilta purjehduskuntoon ja takaisin trailerille yhden kokeilun ajaksi rupesi tuntumaan työläältä. Ajateltiin, että ehtiihän purjehdusta kokeilla vielä Säynätsalossa torstaina. (Lisää…)
Hangon regatta päättyi osaltamme jo viikko sitten. Ei ole ollut aikaa kirjoitella kokemuksista.
Kaissi oli torstain kiinni töissä, joten Samuel ajoi ensimmäisen päivän lähdöt Markuksen kanssa. Markus on aiemmin käynyt pari kertaa kokeilemassa Tigeriä, kävi vetelemässä Shufflen naruista ensimmäistä kertaa juhannussunnuntaina ja toisen kerran Hangon regattaa edeltävänä perjantaina. (Lisää…)
Kisojen toisena päivänä pääsimme jo kauemmas rannasta. Emme katsoneet kelloa tarpeeksi, ja myöhästyimme ensimmäisestä lähdöstä reilusti. No, joku taisi lähteä vielä meidän jälkeemmekin. Oman luokan veneisiin oli sen verran paljon eroa, että oli vaikea nähdä, minkälainen vauhtimme oli niihin nähden. Keskityimme muiden luokkien veneiden väistelyyn. (Lisää…)