kaissi

Kaissi kävi paikkaamassa Okkoa Moby Dickin ohjaksissa HTPS:n juhatiistiksissä eilen. Juhlatiistikset toimivat myös MM-karsintoina vuoden 2010 F18 MM-kisoihin ja paikalle saatiin lyhyestä varoitusajasta huolimatta viisi venekuntaa.

Kisat alkoivat tälle keväälle tutuissa tunnelmissa. Noin 2o minuuttia sovitun aikataulun jälkeen Timo soitteli ja totesi teknisten ongelmien pysäyttäneen hänen matkan Keilarannan nurkille. No minä märkkärissä autoon ja miestä noutamaan bussipysäkiltä. Lopulta vesille HSK:lta noin 5 minuuttia ennen ekaa paukkua, joka oli Kruunuvuorenselällä. Kiitos Epun hinausavun ja viivästyneen lähdön ehdimme kuin ehdimmekin ensimmäiseen lähtöön. Aikaa jäi itseasiassa kaksi minuuttia tuhlattavaksikin. Karri kieltäytyi hinauksesta ja missasi ekan lähdön.

Keli oli todella kevyt ja paine radalla vaihteli rajusti. Lisäksi ensimmäisen lähdön aikana tuuli shiftasi usemman kymmentä astetta vasemmalle – me tietenkin shiftin ulkolaidassa. Janne&Nora ja Pete&John kisasivat aika lailla omaa kisaa meidän ja Roopen porukan edellä. Meillä sen sijaan oli todella hyvää kisaa Roopen kanssa molemmissa lähdöissä. Vauhdit olivat tasaisia ja sijoitukset vaihtuivat tiuhaan. Meillä kryssivauhti oli parempi, Roopen porukalla taas lenssi ja manööverit sujuivat paremmin. Eppu koutsaili porukoita kumpparista ja puntit alkoivat vähitellen siirtyä etutankille ja lotina perästä katosi. Kiitos Eppu! Hienoa kisaa ja mukavan aurinkoinen ilta merellä.

Lopputuloksissa Pete&John veivät tiististen molemmat lähdöt, Nora&Janne ottivat kakkoset ja me pitkän kaulan jälkeen kolmosina ja Roope gasteineen aivan meidän kintereillä neljänsinä. Karri ehti toiseen lähtöön, mutta ajoi miinaan ja keskeytti tuulen loputtua kokonaan toisen lähdön lopussa.

Suurkiitokset HPTS:lle hienoista tiistiksistä ja avusta MM-karsintojen järjestelyissä.

Ei kommentteja

Ei kommentteja.

RSS-syöte tämän kirjoituksen kommenteista.

Tätä viestiä ei voi kommentoida.