samuel

Riisuttiin veneestä ylä- ja alagaija, kun päätimme, että symmetrisellä spinnulla ei enää ajeta.

Ehdimme väsätä venettä jonkin verran kuntoon ja ehdimme ensimmäiseen starttiin. Emme saaneet venettä kulkemaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Yksi jiippi meni kauheaksi säätämiseksi ja Loiskis pääsi ohi. Olimme maalissa toinen.

Toisen lähdön ensimmäisellä ylämerkillä pysäytimme veneen sivutuuleen, ja mukava puuska puhalsi meidät nurin. Vene täyttyi vedestä toisen takakellukkeen lähdettyä paikaltaan. Saimme veneen pystyyn pitkän taistelun päätteeksi, ja moottorivene hinasi meidät rantaan. Tyhjensimme venettä trailerin avulla ja lähdimme takaisin radalle. Myös Wilmanstraada kaatui kakkoslähdössä eikä ilmeisesti ehtinyt maaliin puolen tunnin sisällä voittajasta.

Ehdimme parahiksi kolmanteen starttiin. Kun laskimme genaakkerin ensimmäisen kierroksen jälkeen, huomasimme sen revenneen pahasti. Ajoimme kaksi muuta alamäkeä vain isolla ja fokalla, mutta olimme silti lähdössä kolmansia.

Neljännessä lähdössä olimme ensimmäisellä ylämerkillä viimeisinä, ja ilman genaakkeria muiden ohittaminen tuntui aika kaukaa haetulta idealta. Jatkoimme kuitenkin kisaa, ja seuraavan kerran ylämerkille tultaessa olimme ihan kärkikahinoissa. (Olisimme olleet ensimmäisiä, jos Kaissi ei olisi pudonnut veneestä. Tuli kyllä pian takaisin veneeseen ison skuuttia pitkin.) Loiskis kaatoi oman veneensä ensimmäisellä lenssillä, ja toiset ajoivat kryssiosuuden huonmmin vetävää laitaa. Emme pärjänneet Wilmanstraadalle ja Piille vauhdissa myötätuuliosuuksilla, mutta saimme pidettyä Loiskiksen (kaukana) takana. Viimeisestäkin lähdöstä siis kolmas sija.

Luulimme kaiken töhöilymme jälkeen olevamme varmasti kisan viimeisiä, mutta niin vain Wilmanstraada oli tuloksissa meidän perässämme yhdellä pisteellä. Siis kauden E Scow -rankingin toisesta osakilpailusta kotiin kolmossija.

Radat applettina.

1 kommentti

  1. Myöhemmin selvisi, että tuloksissa oli virhe. Wilmanstraada oli siis kolmas ja me viimeisiä.

    Kommentti, kirjoittanut samuel — 10.08.2009 @ 07:34

RSS-syöte tämän kirjoituksen kommenteista.

Tätä viestiä ei voi kommentoida.