Viileimmät videot

Videot Vimeo.comissa

Uusimmat kirjoitukset

kaissi

Kaissi ja Samuel kävivät starttaamassa kauden yhdessä kun viime viikonloppuna satuttiin vesille eri päivinä. Pienen turaamisen ja osien metsästyksen jälkeen Shuffle leveämpi saatiin välttävään purjehduskuntoon ja pääsimme vesille aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä. Tuuli puhalteli pohjoisen suunnalta keskimäärin 3 m/s – ajoittain puuskissa sen verran, että molemmat pääsivät kapuamaan ujosti trapetsille kryssittäessä.

Suurin osa ajasta meni opetellessa omia juttuja. Samuel tutki stooran sielunelämää, assyn lennätystä ja yritti saada lihasmuistiin kaikki ylä- ja alamerkin toimenpiteet. Kaissilla aika meni tuntuman hakemiseen ja trapetsille nousun treenaamiseen.

Päivän kruunasi viimeisen lenssin wild thing -vetäisy kun isännät säntäsivät runko ilmassa auringonlaskussa kauniin kevätpäivän päätteeks. Avain erityisen hauskaa oli se.

kaissi

Shuffle-varustamon kausi 2009 alkaa näillä näppylöillä. Shuffle leveämpi on noudettu talvisäilöstä ja paistattelee EPS:n auringossa. Tänään haarukka siirtynee HSK:lle viikonloppulomalle forkkisten ensimmäiselle treenileirille.

Reissailu on saanut forkkiksen aika kurjan kuraiseen kuntoon. Leirin aikana tehdään akuuteimmat korjaukset kuten peräsimien korjaus sekä spinnufallin ja -skuutin päivitykset. Leirin jälkeen ohjelmassa onkin kunnollinen keväthuolto, joka pitää sisällään ainakin runkojen gelkkarin uusimisen pohjista, pesun, vahauksen, metalliosien kiillottelun ja muiden väsähtäneiden köysien päivityksen.

Shuffle pidempi pääsee näillä näkymin suoraan talvivajasta Naantaliin kisoihin. Tosin tämäkin vene vaatii vielä hieman poraa ja puukkoa.

Kurkoimmat kuvat

Mikaelin ottamia kuvia Flickrissä

Tallennetut träkit

NimiAikaTiedostot
kuvaussessio1.10.2011 14:00
Kaivopuiston lenkki Mallikkailla kurkuilla4.8.2011 18:33
Emäsalon lenkki28.5.2011 17:54
Melkin kierto12.5.2011 20:21
Ranking 1 (HSK) lähtö 68.5.2011 12:34
Ranking 1 (HSK) lähdöt 4 ja 58.5.2011 11:04
Ranking 1 (HSK) lähtö 37.5.2011 12:34
Ranking 1 (HSK) lähdöt 1 ja 27.5.2011 10:55
GPS-laitteiden testausta30.8.2010 18:25
Hangon regatta, 2. päivä9.7.2010 10:55
Hangon regatta, 1. päivä8.7.2010 10:55
HTPS:n vuosipäiväkilpailu, lähtö 213.6.2010 12:35
HTPS:n vuosipäiväkilpailu, lähtö 113.6.2010 10:55
Emäsalon lenkki22.5.2010 18:23
Luokkamestaruuskisat3.10.2009 09:22
Päijänne RAID18.7.2009 11:53
Hangon regatta2.7.2009 10:55
Useita ajeluja EPS:n edustalla 2008 - 20102.11.2008 13:02

Tarpeelliset tarvikkeet

Tsekkaa kaikki kassit Bagcheckistä