Nyt on Hobari käynyt vesillä Suomessa. Lauantaina oli kylmää, sateista ja tuulista, ja veneen rikin ihmettelyssä kului niin kauan, että emme ehtineet purjehtimaan. Sunnuntaina keli oli parhaimmillaan, ja kävimme sudittelemassa vähän sivutuulessa HSK:n edustalla.
Nonni. Matka taitettu ja uutukainen on Suomessa. Kävimme siis Samuelin kanssa heittämässä reissun Ruåtsin ytimessä Jönköpingissä, johon veneen edellinen omistaja Filip Manninge lupasi ystävällisesti tulla vastaan. Näin saimme shoppailureissumme pysymään siedettävän pituisena ja hintaisena.
Hakureissu heitettiin Turusta ts. surffailimme sunnuntai-illan kelissä lautalla yli Tukholmaan, josta kaasuttelimme maanantaina Jönköpingiin, tarkastimme veneen, teimme kaupat ja kaasuttelimme edelleen takaisin Tukholmaan. Ilma naapurilassa oli mukavan aurinkoinen ja matka meni sujuvasti – aika riitti hyvin ja forkkis seurasi ehjänä perässä jopa tietöiden kaventamilla tieosuuksilla – tosin minä varmaan laihduin viisi kiloa hikoilemalla kun tuijottelin taustapeilistä 2.6m leveän kuorman seikkailua auton perässä.
Uutukainen perässä matkalla Tukholmaan
Tämä tosin ei ollut läheskään niin stressaavaa kuin huomata, että aina ystävällinen Hakkapeliitta navi ohjasi isännät takaisin laivasatamaan keskustan läpi. Kungsgatatin ruuhkassa forkkis perässä oli jo ehta rekkamiesolo. Apukuskin paikalta alkoi kuulumaan todella tuskaisia örähdyksiä kun Hakkapeliitta päätti kesken korttelikisan kaatua… mihinkäs sitä nyt menisi?
Forkkiksella Kungsgatanilla
Paljon jännitetty laivailuosuuskin meni sujuvasti vaikka otimme hieman optimistisen 1.9 metriä korkean paikan. Masto sojotti edestä juuri sen 10cm yli, mutta näemmä mastokin mahtui ilman suurempia virityksiä laivaan. Hyvä tietää jatkossa, että forkkiksetkin kulkevat ongelmitta laivoilla yli.
Laivaa odotellaan rekkamiesten tavoin – rekkaparkissa
Shufflen lelut makaavat nyt ESP:llä kauniissa rivissä. Uutukaisen testit vetästään huomenissa HSK:lla. Siitä etiäpäin katsellaan sitten kelien ja kiireiden mukaan. Kohta seuraa talvisäilytys.
Shufflen varustamokoalitiona päätimme kasvattaa fleettiä vielä yhdellä veneellä. Suuruudenhulluudessamme päätimme maksimoida investoinnin ja päädyimme forkkikseen eli katamaraaniin – saihan samalla rahalla kaksi runkoa yhden hinnalla. Shuffle-tiimin uutukainen, vuoden 2004 Hobie Tiger, pääsee uuteen kotiin ensi tiistaina – juuri sopivasti syksyn treeneihin. Hakumatka alkaa huomenissa. Pistellään raporttia saadaanko vene ehjänä Suomeen.
Berghaus Hood Power Stretch Balaclava - For extremely cold conditions. ()
Suunto DS Dry Suit Required safety equipment in RAID competitions. Good shelter for wind and cold water. Easy to dress and undress. (A bit overkill for track races and warm weather, though.) ()
Protein bars Easy to eat on board - between track race starts or during RAIDs. ()
Velocitek GPS SC-1 - Show speed and heading, save GPS track ()
GoPro HD Hero cameras Helmet Hero & Surf Hero - Shoot amazing High Definition video footage ()
GoPro Wide Hero cameras 2 "standard" resolution cameras - Two more cams for different angles. Resolution is not HD, but adequate for short action shots. ()