Shuffle ei tänä vuonna osallistu Päijännepurjehdukseen, mutta E Scow -rankingiin kuuluvaan PrePäitsiin on totta kai otettava osaa. Samuel ja Kaissi toivat torstaina veneen Säynätsaloon. Käytiin laittamassa Π:n skuutteja solmuun ja vedettiin Pursuitin keulapurjeen nostin läpi mastosta. Sitten vain kamat Omppuhotelliin ja miehistö Jyväskylän yöhön.
Kävimme tänään Heikin ja Samuelin kanssa pitkästä aikaa ottamassa maistiaiset Shufflella – ikäänkuin treeninä perjantaiselle PrePäitsi-kisalle. Ennen treenejä virittelimme tuplasaalinkirikin kutakuinkin purjehduskuntoon ja pistelimme fiiliksen pohjalta rikin pauttiarallaa oikeaan trimmiin – tosin ilman trimmiohjetta, joka unohtui intternettiin. Saimme kuitenkin rikin pystyyn ja kutakuinkin kohdilleen. Tosin näyttäisi siltä, että viulustagat on tullut ryssittyä hieman, koska haluttua 350 lbs:n vanttipainetta ei niihin saa millään vaan vantit ovat liian pitkät. En tosin tajua mien. Mittasin varmasti sata kertaa vanttien kiinnityspaikat. Ei tajua. No kuitenkin väärin pimpattu. Noin 300 lbs kenties saisi vaan pienen venyttelyn jälkeen ei sitäkään. Pitää tutkia ja pimpata uusiksi. Onneksi ei ole rodit – voi lyhentää ihan ilman Nautorin apua
Kävimme myös heittämässä pienen lenkin. Tuuli oli kaiketi 4m/s ja puuskat 7 – 8m/s. Puuskissa oli taas selkeästi liikaa poweria. Alavantit olivat aika löysät, päävanteissa noin 400 lbs ja viuluissa 250 lbs. Rake oli vanhan mallin mukaan mitattuna 33’10″. Pitää kasvattaa rakea ja pistää päävantteihin se 600 lbs jos kolmella pitää vetää vastaavassa. Onneksi Mikke on tulossa PrePäitsiin ja Kaissi saa suditella pikkusen huolimattomammin ratakisat
Aamulla pakkaus, veneen siirto Jyväskylään ja pientä trimmien ihmettelyä ja treenailua Π:n, Loiskiksen ja kenties Buddynkin kanssa.
Shufflen sivusto on ollut verkossa kokonaisen vuoden!
E-Nationals 2008 käytiin ilman Shufflen osallistumista. Valitettavasti emme saaneet minimiksi asettamaamme kolmea kotimaista kasaan ja päätimme Samuelin kanssa skipata reissun. Kisat olivat olleet suuri menestys ja 71 veneen fleetti oli jenkkienkin mielestä ollut onnistunut saavutus. Kaikki paitsi yksi vene ajoivat assyrikillä. Shufflen porukka yrittää uudelleen jenkkireissua. Tällä kertaa kyse olisi ILYA Championship -kisasta, josta Kaissilla onkin jo aiempaa kokemusta vuodelta 2006. Järjestelyt ovat käynnissä ja päätös tehdään lähipäivinä.
Scow-purjehduksen lisäksi Shufflen väki tekee aluevaltauksia muihinkin luokkiin. Kaissi kävi X-35 EM:ssä Kielissä ja Hangossa ajellaan Heikin First 31.7 -veneellä OD-rataa. Näiden verryttelyjen lisäksi muistakin – hieman vakavemmista – köliveneprojekteista on ollut puhetta. Lisätietoja Shufflen uusista valtauksista pian. Vinkkinä kerrottakoon, että Shuffle-veneiden valmistaja olisi sama