Viimeisin video

Videot Vimeo.comissa

Uusimmat kirjoitukset

kaissi

Kausi 2007 on nyt virallisesti paketissa. Varustamon väki kävi eilen illalla paketoimassa veneen kuljetuskuntoon talvisäilytystä odottelemaan. Lähipäivinä selvinnee mihin vene saadaan talveksi. Tällä hetkellä kiikarissa on lähialueelta löytyvä lämmin talvipesä, jossa veneen ja purjeet saa kunnolla kuivaksi ja pidettyä pakkaselta suojassa. Lähisäilytys on toiveissa, koska veneelle voi löytyä talvellakin käyttöä – tästä lisää myöhemmin.

Ennen paketointia Shuffle käväsi pikaisesti ulkona Vene-lehden toimittajan Kari Wilenin kanssa. Valitettavasti meitä oli mukana vain kolme ja tuuli oli kovasti puuskaista ja shiftailevaa. Lisäksi lähtökiireistä johtuvan kohelluksen takia spinnun nosto ei onnistunut, joten taisimme antaa toimittajalle aika surkean kuvan veneestä. Toivon mukaan saamme ensi kesänä paremmissa keleissä paikattua puutteellista kuvaa. :)

Kiitos vielä kerran miehistölle ja muille kisakumppaneille kuluneesta kaudesta. Kivaa oli ja toivotaan, että ensi kaudella veneitä ja kisoja on hieman enemmän.

Kurkoimmat kuvat

Mikaelin ottamia kuvia Flickrissä

Tallennetut träkit

NimiAikaTiedostot
kuvaussessio1.10.2011 14:00
Kaivopuiston lenkki Mallikkailla kurkuilla4.8.2011 18:33
Emäsalon lenkki28.5.2011 17:54
Melkin kierto12.5.2011 20:21
Ranking 1 (HSK) lähtö 68.5.2011 12:34
Ranking 1 (HSK) lähdöt 4 ja 58.5.2011 11:04
Ranking 1 (HSK) lähtö 37.5.2011 12:34
Ranking 1 (HSK) lähdöt 1 ja 27.5.2011 10:55
GPS-laitteiden testausta30.8.2010 18:25
Hangon regatta, 2. päivä9.7.2010 10:55
Hangon regatta, 1. päivä8.7.2010 10:55
HTPS:n vuosipäiväkilpailu, lähtö 213.6.2010 12:35
HTPS:n vuosipäiväkilpailu, lähtö 113.6.2010 10:55
Emäsalon lenkki22.5.2010 18:23
Luokkamestaruuskisat3.10.2009 09:22
Päijänne RAID18.7.2009 11:53
Hangon regatta2.7.2009 10:55
Useita ajeluja EPS:n edustalla 2008 - 20102.11.2008 13:02

Tarpeelliset tarvikkeet

Tsekkaa kaikki kassit Bagcheckistä