samuel

Helsingin kisojen 5 voittoa viidestä lähdöstä oli hieno päätös kaudelle ja paikkasi hiukan Tampereen kisan viimeisen lähdön ajamatta jättämisestä jäänyttä harmitusta. Oli kiva päästä hiukan murentamaan Salojen valtaa kaikkien kisojen voittajina. Meistä olisi hienoa, jos ensi kauden rankingissa lähtövoittoja jakautuisi vielä useammille tiimeille.

Olemme oppineet veneestä tämän kesän aikana todella paljon. Ehkä merkittävin oppi on ollut uskallus ajaa venettä kunnolla myös kovalla tuulella ja puuskissa. Huomattava etu veneen tasaisen kallistuksen ylläpitämisessä on tullut siitä, että olemme päässeet ajamaan melkein kaikki kisat samalla miehistöllä. Myös manööverit ovat alkaneet ajoittain sujua ihan hyvin, vaikka yleensä niissä on aina jotain kohellusta. Joka regatassa olemme tainneet tehdä ainakin yhden hyvän vastakäännöksen, jiipin tai merkin kierron.

Tampereella Heikkiä paikannut Samuelin kaksosveli Mikael sai ihan mukavan ensikosketuksen kilpapurjehdukseen. Sääli, että matka Helsingin kisoihin poiki Mikelle vain osittaisen lähdön Buddyssa.

Sijoitukset ranking-osakilpailuissa: 4/4 (Taalintehdas, ajettiin Torstilla), 1/4 (PrePäitsi), 2/5 (Päijännepurjehdus), 2/4 (Tampereen urheiluveneregatta) ja 1/4 (SUVin luokkamestaruuskisat). Kyllä tästä kelpaa lähteä ensi kauteen. Toivottavasti luvut kauttaviivan edessä (sjoitukset) pysyvät pieninä ja sen takana (kisoihin osallistuvien veneiden määrät) kasvavat. Kiitokset kaudesta kaikille tänä vuonna osallistuneille Scoweille ja kisojen järjestäjille!

Ei kommentteja

Ei kommentteja.

RSS-syöte tämän kirjoituksen kommenteista.

Tätä viestiä ei voi kommentoida.